Antajat, ottajat ja tasapainoilijat työelämässä

Mitä luulet, menestyvätkö ottajat vai antajat paremmin työelämässä? Organisaatiopsykologi Adam Grant on tutkinut asiaa 10 vuotta ja kirjoittanut aiheesta kirjan Anna ja ota.

Ottajia hän kuvaa henkilöiksi, joilla on luonteenomainen halu saada enemmän kuin mitä he antavat. Ottajat auttavat ihmisiä strategisesti, jolloin ottajan hyödyt ovat aina suuremmat kuin panokset, jotka hän käyttää toisten hyväksi. He laittavat omat etunsa muiden ihmisten tarpeiden edelle. He kokevat, että onnistuakseen heidän täytyy olla muita parempia. He tuovat itseään esiin ja pitävät puoliaan, koska ajattelevat, ettei kukaan muukaan sitä tee. He myös ovat itsekeskeisiä ja arvioivat muita sillä perusteella, mitä hyötyä heistä voisi olla. Ottajan toiminnan takia yleensä joku muu ”häviää”.

Antajat puolestaan ovat ottajien vastakohtia. Heidän vilpitön halunsa on antaa enemmän kuin mitä he saavat. Antajat miettivät enemmänkin, mitä muut heiltä tarvitsevat. Rahan sijaan kysymys on ajan, energian, tiedon jakamisen, taitojen, ideoiden ja kontaktien antamisesta tai käyttämisestä toisen hyväksi. Kyse ei kuitenkaan ole uhrausten tekemisestä vaan auttamisesta, mentoroinnista, kunnian jakamisesta tai ihmisten yhdistämisestä toisiinsa. Henkilökohtaisen elämän puolella näin toimii moni meistä, mutta työelämän puolella antajia on paljon vähemmän kuin ottajia.

Moni päätyykin yhdistämään antajan ja ottajan roolit, jolloin toimii tasapainoilijana. He toimivat reiluuden periaatteen mukaan eli auttavat muita, mutta pyrkivät samalla varmistamaan, että myös itse saavat jotain vastineeksi omalle panostukselleen. Tällöin työelämän ihmissuhteita leimaa yleensä vastapalvelusten sarja.

Adam Grant on tutkinut näiden kolmen vastavuoroisuustyylin menestystä työelämässä. Tutkimuksissaan hän on havainnut, että sekä huonoiten että parhaiten sijoittuvat ovat antajia. Niiden väliin sijoittuvat ottajat ja tasapainoilijat.

Hännille jääneet antajat jäävät kynnysmatoiksi ja hännän huipuiksi. Heidän hyväntahtoisuuttaan käytetään helposti hyväksi. Kärkeen sijoittuvat antajat puolestaan kääntävät ”menesty ensin ja anna muille vasta sitten” -kaavan toisinpäin. He onnistuvat antamaan ensin ja pidemmällä tähtäimellä menestyvät tällä reseptillä muita paremmin. Antajan toiminnan ansiosta yleensä kaikki ”voittavat” ja saavat hyvää.

Adamin mukaan kaikki kolme vuorovaikutustyyliä voivat menestyä työelämässä. Itselleni tämä jaottelu kuitenkin herätti ajatuksia ja kysymyksiä. Minkälainen ihminen minä haluan olla ja miten toivon oman toimintani näyttäytyvän muille? Oman vuorovaikutustyylisi voit testata alla Adam Grantin testissä (linkki alla).

https://www.adamgrant.net/quizzes/give-and-take-quiz/

 

rock, balance, nature

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top