Sinnikkyys luonteenvahvuutena2

Sinnikkyys luonteenvahvuutena – rohkeuden hyve

Sinnikkyys luonteenvahvuutena on tärkeässä roolissa tavoitteiden saavuttamisessa niin työssä, opinnoissa kuin vapaalla. Se on tärkeämpi tekijä kuin älykkyysosamäärä.

Sinnikkyys luonteenvahvuutena tarkoittaa halukkuutta työskennellä kovasti ja tehdä loppuun sen, mitä pitääkin tai mitä haluaa eteen tulevista esteistä, vaikeuksista ja mahdollisesta tuen puutteesta huolimatta. Sinnikkäille ihmisille on ominaista asioiden loppuun saattamisesta tuleva mielihyvä. Sinnikkyys ei takaa menestystä, mutta toisaalta menestyminen on monesti hankalaa ilman sinnikkyyttä.

Sinnikäs huolehtii työn tauottamisesta ja palkitsee itseään pienien välitavoitteiden saavuttamisesta pitkin matkaa. Sinnikäskin ihminen kohtaa aika ajoin halua luovuttaa, mutta hän kokoaa itsensä ja jatkaa ponnisteluja, kunnes asia on saatu päätökseen. Tämä toimintamalli puolestaan rakentaa luottamusta omaan onnistumiseen myös tulevaisuudessa eli se tukee nykyhetken lisäksi tulevien tavoitteiden saavuttamista.

Tylsistyminen, turhautuminen ja haasteet koettelevat myös sinnikästä, mutta tämän luonteenvahvuuden kauneus on siinä, että niiden nähdään olevan mahdollisuuksia oppia tai niitä pidetään voitettavina haasteina umpikujan sijaan. Sinnikäs näkee epäonnistumisen todennäköisemmin yrittämisen puutteena kuin huonona tuurina. Sinnikkyyden luonteenvahvuuden omaava pitää tärkeimpänä vahvaa sitoutumista henkilökohtaisen tai ammatillisen tavoitteen saavuttamiseen.

Sinnikkyydessä on kaksi olennaista osaa: huomattava ponnistelu (substantial effort) ja jatkuva ponnistelu (sustained effort) eikä vain jompikumpi. Parhaimmillaan sinnikäs pitää mielessään sekä lyhyen että pitkän aikavälin tavoitteet, kykenee voittamaan sisäiset ja ulkoiset haasteet menemättä sieltä mistä aita on matalin, huolehtimaan omasta energiatasosta ja motivaatiosta sekä nauttimaan prosessista.

”Grit nonetheless demonstrated incremental predictive validity of success measures over and beyond IQ and conscientiousness.” – Duckworth

Sinnikkyys korreloi eniten itsesäätelyn, rohkeuden, toivon, innostuksen ja rohkeuden kanssa.

Sinnikkyys luonteenvahvuutena käytännössä

Hyvän itseluottamuksen on havaittu edistävän sinnikkyyttä ja niiden suhde toimii myös toisin päin eli sinnikkyys auttaa onnistumisessa ja siten itseluottamuksen rakentamisessa. Sinnikkyys antaa kokemuksen siitä, että onnistun hoitamaan tarvittavat asiat elämässäni. Sinnikkäät oppivat keskittymään tehtävän tekemiseen ei täydellisyyteen eli he oppivat joustavaan ja hyödyntämään itsehillintää

Akateemista opiskelua koskevassa tutkimuksessa tämä ero näkyi esimerkiksi ajankäytön määrässä, asioiden tai tehtävien hoitamisessa tai yrittämisen määrässä ja suoritettujen lukukausien määrässä.

Itsetunnolla on myös yhteys sinnikkyyteen, mutta yhteyteen vaikuttavat myös muut asiat. Tutkimuksessa havaittiin, että hyvällä itsetunnolla varustetut ovat sinnikkäämpiä kuin huonon itsetunnon omaavat silloin, kun ei ole vaihtoehtoisia tavoitteita. Hyvän itsetunnon omaavat ovat myös parempia tekemään päätöksiä, milloin jatkaa ponnisteluja ja milloin on järkevää lopettaa.

Etukäteistieto tehtävän haastavuudesta vaikuttaa sinnikkyyteen. Tutkimuksessa huomattiin, että sinnikkyyttä lisäsi tieto siitä, että tehtävä on vaikea. Tämä voi vaikuttaa hieman paradoksaaliselta, mutta toisaalta helpon tehtävän kesken jättäminen eli epäonnistuminen nähdään herkemmin parempana vaihtoehtona kuin epäonnistuminen helpossa tehtävässä pitkän ponnistelun jälkeen, ja lisäksi hankalassa tehtävässä epäonnistuminen on pienempi uhka itsetunnolle kuin helpossa tehtävässä epäonnistuminen.

Sinnikkyyttä edistää myös myönteinen etukäteisarvio onnistumisen todennäköisyydestä. Toisin sanoen, jos etukäteisarvio onnistumistodennäköisyydestä on pieni, niin se vaikuttaa sinnikkyyden määrään kielteisesti. Tämä koskee erityisesti henkilöitä, jolla on taipumus kiinnittää huomio itseensä ja omaan toimintaansa.

Sinnikkyydellä ja optimismilla on myös yhteys. Mikäli ajattelet, että ikäviä asioita tapahtuu ihan riippumatta siitä mitä sinä teet asioiden eteen, johtaa se pienempään sinnikkyyteen. Sen sijaan, jos uskot myönteisen kehityksen tai tapahtumien olevan mahdollisia tai todennäköistä, se kasvattaa motivaatiota ja halua yrittää sekä sinnikkyyttä.

‘‘The gritty individual approaches achievement as a marathon; his or her advantage is stamina. Whereas disappointment or boredom signals to others that it is time to change trajectory and cut losses, the gritty individual stays the course’’ 

-Duckworth

Sinnikkyys luonteenvahvuutena

Sinnikkyys on tärkeässä roolissa työelämän tavoitteiden saavuttamisessa

Sinnikkyys on tärkeä luonteenvahvuus, koska se auttaa kehittämään muita vahvuuksia, kuten taitoja, osaamista ja muita luonteenvahvuuksia sekä resursseja. Sen avulla voimme ponnistella myös kiinnostuksemme ja arvojemme mukaisten asioiden eteen.  

Sinnikkäiden ihmisten koetaan olevan usein luotettavia, koska he ovat sitoutuvat sovittuihin asioihin. Näin he ovat usein arvostettuja tiimin jäseniä. Luottamus on myös hyvien ihmissuhteiden rakennusaine.

Luonteenvahvuuksista sinnikkyys ennustaa selvästi eniten työssä suoriutumista ja vastaavasti se vähentää haitallista työkäyttäytymistä. Sinnikkäät sitoutuvat pitkäaikaisiin tavoitteisiin. Vaativien haasteiden saavuttamiseen tarvitaankin lahjakkuuden (talent) lisäksi jatkuvaa ja keskittynyttä lahjakkuuden käyttöä eli sinnikkyyttä vuosien ajan epäonnistumisista ja vastoinkäymistä huolimatta.

Kun muut luovuttavat, sinnikäs jatkaa. Sinnikkyyden on onnistumisen kannalta havaittu olevan tärkeämpi tekijä kuin älykkyysosamäärä. Tutkimuksissa on huomattu myös, että sinnikkyys yhdistää kaikkien alojen johtavia esimiehiä.

Sinnikkyyden on tutkimuksissa havaittu olevan yhteydessä Big Five mallin tunnollisuuteen (Conscientiousness). Tunnollinen ihminen tekee niin kuin sanoo, on vastuuntuntoinen, pitää järjestelmällisyydestä ja pitkän aikavälin suunnittelusta sekä tavoitteista, hänellä on kehittynyt itsesäätely ja impulssikontrolli.

Sinnikkyys luonteenvahvutena 1

Sinnikkyyden ali- ja ylikäyttö

Sinnikkyyden alikäyttö voi johtaa tylsistymiseen, laiskuuteen tai vitkasteluun. Myös toivottomuus ja kontrollin puutteen kokemus voivat olla merkkejä sinnikkyyden alikäytöstä. Osa ihmisistä luovuttaa nopeammin kuin toiset. Sinnikkyyden puutteen lisäksi siihen voi vaikuttaa itseluottamuksen puute, tarvittavien tietojen tai taitojen puute.

Sinnikkyyden puute voi olla myös elämänaluesidonnaista. Henkilö saattaa työskennellä sinnikkäästi, mutta luovuttaa henkilökohtaisten asioiden suhteen nopeasti. Kyse on pitkälti siitä, miten luottavaiseksi kokee itsensä siinä tilanteessa. Liian korkeat etukäteisodotukset voivat myös johtaa sinnikkyyden alikäyttöön. Kun pikku juttu ei ollutkaan pikku juttu, niin houkutus heittää hanskat tiskiin voi olla tavallista suurempi. Sen vuoksi tavoitteen palastelu pienempiin osiin on tärkeä sinnikkyyttä tukeva toimintamalli.

Sinnikkyyden ylikäyttö näkyy liiallisena tai jopa pakkomielteisenä itsepäisyytenä. Joissakin tilanteissa on järkevää antaa periksi, kun on selvää, ettei toivottua lopputulosta voi saavuttaa. Ylikäyttö voi ilmetä myös liiallisena työhön panostamisena oman hyvinvoinnin, perheen ja muiden ihmissuhteiden kustannuksella.

Sinnikkyyden ylikäyttö voi näkyä myös jossain ihmissuhteessa roikkumisena silloinkin, kun ihmissuhde on muuttunut hyvinvointia heikentäväksi. Sinnikkyyden tukena toimii erityisesti näkökulmanottokyky, rohkeus ja rehellisyys erityisesti itseä kohtaan.

”Sinnikkyys on yksi minun ydinluonteenvahvuuksistani. Minä saan kicksit juuri asioiden loppuun saattamisesta. En ole immuuni turhautumiselle ja ärsyyntymiselle, mutta hetken itseäni kerättyäni jatkan kohti tavoitetta. Oppimisen ilon lisäksi sinnikkyys on varmasti toinen selittävä tekijä runsaaseen opiskeluuni ja opinnoissa onnistumiseen. En suinkaan ole ollut ”kympintyttö” lapsesta saakka, vaan olen sinnikkäästi tehnyt töitä tavoitteideni eteen.” – Jetta

Voit lukea lisää luonteenvahvuuksista täältä.

 

Lähteet:

Duckworth, A. L., Peterson, C., Matthews, M. D., & Kelly, D. R. (2007). Grit: Perseverance and passion for long-term goals. Journal of Personality and Social Psychology, 92, 1087–1101. doi:10.1037/0022-3514.92.6.1087

Littman-Ovadia & Lavy (2015). Going the Extra Mile: Perseverance as a Key Character Strength at Work Niemic & McGrath 2019. The Power of Character Strenghts. 

Niemic 2018. Character Strenghts Intervetions. Peterson & Seligman 2004. Character Strenghts and Virtues. A handbook and classification.

Niemic & McGrath 2019. The Power of Character Strenghts.

Niemic 2018. Character Strenghts Interventions.

Peterson & Seligman 2004. Character Strenghts and Virtues. A handbook and classification.

Kirjallisuuskatsaus Big Five – Trepo

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top