Voimakehä ja vahvuudet

Resurssit vahvuutena ja voimavarana

Resurssit vahvuutena ja voimavarana

Resursseja vahvuutena voisi kuvata esimerkiksi ravinteikkaaksi maaperäksi, joka mahdollistaa kasvun ja kehittymisen. Koen etteivät resurssit eli voimavarat useinkaan saa ansaitsemaansa huomiota vahvuuksista keskusteltaessa, vaikka ne toimivat kaiken muun mahdollistajana. Sen sijaan resurssien merkitys huomataan usein, kun tapahtuu jotakin yllättävää. Resurssit ovat muista laajan vahvuusnäkemyksen vahvuudenlajeista poikkeava, koska niihin voidaan lukea myös ulkoisia eli muita kuin […]

Resurssit vahvuutena ja voimavarana Lue lisää »

minun voimakehani4

Minun voimakehäni väitöskirjamatkaa varten

Minun voimakehäni Omia vahvuuksia voi pohtia yleisesti, mutta yhtä lailla niitä voi peilata erityisesti jotain tiettyä tilannetta, tehtävää tai tavoitetta varten. Olen aloittamassa isoa projektia, joten keskityn #minunvoimakehä pohdinnoissani tähän projektiin. Sain viime viikolla suureksi ilokseni kuulla, että minulle on myönnetty jatko-opiskeluoikeus Lapin yliopistoon ja pääsen suorittamaan tohtorintutkintoa eli työstämään väitöskirjaa. Mikä parasta väitöskirjatutkimus kohdistuu

Minun voimakehäni väitöskirjamatkaa varten Lue lisää »

Omien arvojen tunnistamiseen liittyvät yllättävät hyödyt

Törmäsin jonkin aika sitten artikkeliin ”Omien arvojen tunnistamiseen liittyvät yllättävät hyödyt”. Listaus vaikutti kiinnostavalta ja siinä oli itsellenikin joitakin tuoreita näkökulmia. Sen vuoksi ajattelin kertoa niistä myös sinulle.   Aloitan kertomalla joitakin vinkkejä arvojen määrittämiseen ja niiden mukaiseen elämään. Arvothan ovat siinä mielessä jänniä, että ne vaikuttavat meidän jokapäiväiseen elämäämme siitäkin huolimatta, että emme tietoisesti ajattele

Omien arvojen tunnistamiseen liittyvät yllättävät hyödyt Lue lisää »

Miten temperamentti vaikuttaa stressaantumiseen

Miten temperamentti vaikuttaa stressaantumiseen?

Tässä kirjoituksessa kerron sinulle, miksi temperamenttipiirteistä ja niiden välisistä eroista kannattaa kiinnostua ja miten temperamentti vaikuttaa stressaantumiseen? Temperamenttipiirteistä kannattaa kiinnostua sen vuoksi, että niiden ymmärrys auttaa itsetuntemuksen parantamisessa. Tällöin selkenee, miksi jokin asia tuottaa iloa ja energiaa sekä miksi jokin asia voi tuntua vastenmieliseltä ja kuormittavalta. Siitä on hyötyä myös toisten ihmisten käyttäytymistapojen ymmärtämisessä.  Miten temperamentti

Miten temperamentti vaikuttaa stressaantumiseen? Lue lisää »

Rannikko

Miten hallita stressiä luonteenvahvuuksien avulla – 15 vinkkiä

Luonteenvahvuuksien käyttäminen tuottaa (mieli)hyvää itselle ja muille, eikä vahingoita ketään, ja ne ovat läsnä kaikkialla. Sen vuoksi niiden aktivoiminen on mainio apukeino myös haastavissa tilanteissa. Kirjoitinkin sinulle 15 vinkkiä miten hallita stressiä luonteenvahvuuksien avulla. Nämä vinkit ovat VIA-instituutin johtajan Ryan Niemicin kokoamia tieteellisesti tutkittuja stressinhallinnan keinoja. Jos kaipaat vielä lisätietoa siitä, mitä luonteenvahvuudet ovat, lue

Miten hallita stressiä luonteenvahvuuksien avulla – 15 vinkkiä Lue lisää »

Mita ovat luonteenvahvuudet ja miten ne liittyvat tyohon?

Mitä ovat luonteenvahvuudet ja miten ne liittyvät työhön?

Mitä ovat luonteenvahvuudet ja miten ne liittyvät työhön? Luonteenvahvuudet ovat luonteenpiirteitä, joita kanssaihmiset ihailevat ja arvostavat sinussa. Luonteenvahvuuksien käyttäminen tuottaa (mieli)hyvää itselle ja muille, eikä vahingoita ketään, ja ne ovat läsnä kaikkialla ja niitä arvostetaan kaikissa kulttuureissa ympäri maailman. Luonteenvahvuudet kertovatkin, mikä on parasta ihmisessä. Miten luonteenvahvuudet liittyvät työhön? Luonteenvahvuudet liittyvät työhösi monella tapaa, koska luonteenvahvuudet

Mitä ovat luonteenvahvuudet ja miten ne liittyvät työhön? Lue lisää »

Järeät hyvinvoinnin vahvistajat paremman työelämän ja oman hyvinvoinnin lähteenä 3/3

Tämä kirjoitus on jatkoa kahteen edelliseen blogikirjoitukseeni, jotka pohjautuivat pääosin Sanna Wenströmin ja Laura Halosen pitämään VOIMAKEHÄ®-lisenssivalmennukseen. Tässä vielä kertauksena voimakehäteorian ydin: ”Kun ihminen voi toimia työssään ja elämässään alueella, jossa vahvuuksien eri lajit kohtaavat, toimii hän voimavyöhykkeellään, joka on innostuksen ja kukoistuksen optimaalinen vyöhyke (Niemic, 2018; Mayerson, 2015).” (Wenström 2020, ja Halonen & Wenström 2021.)         Voimakehään kuuluu kuusi

Järeät hyvinvoinnin vahvistajat paremman työelämän ja oman hyvinvoinnin lähteenä 3/3 Lue lisää »

Järeät hyvinvoinnin vahvistajat paremman työelämän ja oman hyvinvoinnin lähteenä 2/3

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliseen blogikirjoitukseeni, joka pohjautui pääosin Sanna Wenströmin ja Laura Halosen pitämään VOIMAKEHÄ®-lisenssivalmennukseen. Jos voimakehäajattelu ei ole sinulle tuttu, niin voimakehäteorian ydin on seuraava: ”Kun ihminen voi toimia työssään ja elämässään alueella, jossa vahvuuksien eri lajit kohtaavat, toimii hän voimavyöhykkeellään, joka on innostuksen ja kukoistuksen optimaalinen vyöhyke (Niemic, 2018; Mayerson, 2015).” (Wenström

Järeät hyvinvoinnin vahvistajat paremman työelämän ja oman hyvinvoinnin lähteenä 2/3 Lue lisää »

Järeät hyvinvoinnin vahvistajat paremman työelämän ja oman hyvinvoinnin lähteenä osa 1/3

Oletko pohtinut, mitkä ovat omat tai kollegasi, ystäväsi tai perheenjäsenesi vahvuudet? Oletko huomannut, että jo pelkkä vahvuuksista puhuminen tuntuu meistä hyvältä ja saa aikaan myönteisiä tunteita? Vahvuuksien on myös havaittu olevan kestävän työuran keskiössä. TTL:n raportin ”Hyvinvointia työstä 2030-luvulla” mukaan kestävän työuran elementeistä tärkein on se, että työn ja työntekijöiden vahvuuksien, taitojen ja kiinnostuksen kohteet*

Järeät hyvinvoinnin vahvistajat paremman työelämän ja oman hyvinvoinnin lähteenä osa 1/3 Lue lisää »

Scroll to Top