Oma tarinani

Kohti merkitystä ja hyvinvointia vahvuuksieni avulla

Kaipasimme perheeni kanssa elämäämme uusia kokemuksia muutama vuosi sitten ja päädyimmekin muuttamaan Espanjaan. Samassa rytinässä irtisanouduin vakituisesta työsuhteestani, vaikka päätös ei ollut helppo, ja aloin tehdä talouspuolen töitä oman yritykseni kautta. Vuoden 2020 keväällä palasimme takaisin Suomeen ja aloin pohtimaan, mitä oikeasti haluaisin tehdä seuraavaksi. Onnekseni päädyin opiskelemaan muun muassa positiivista psykologiaa Joyllan koulutusohjelmassa. Näiden opintojen aikana sain oivalluksen siitä, miten tärkeää on oman hyvinvoinnin, onnellisuuden ja merkityksellisyyden vuoksi tehdä sellaista työtä, jossa voi hyödyntää omia vahvuuksiaan, ja työtä, johon kokee sisäistä paloa.

Siihen saakka olin ollut enemmän ”uomakipittäjä”, jolloin olen suorittanut ulkoa asetettuja tehtäviä ja tehnyt osani kiireisessä arkielämässä niin työssä kuin kotona sen sijaan, että olisin miettinyt, onko tämä mielekästä. Työssä vietetään niin suuri osa elämästä, että ei ole lainkaan yhdentekevää, mitä työkseen tekee. Työ on myös paljon vähemmän kuluttavaa, kun on sisäisesti motivoinut omista työtehtävistään.

 
Luonteenvahvuuteni ja valmennustyö

Opintojeni aikana sain myös toisen oivalluksen ja se koskee vahvuuksien käytön merkityksestä työelämässä, ja sitä, mitkä ovat omia vahvuuksiani. VIA-testin mukaan luonteenvahvuuksiani ovat muun muassa ystävällisyys, sosiaaliset taidot, sinnikkyys, rehellisyys, oppimisen ilo. Luonteenvahvuuksien järjestys vaihtelee vähän eri testikertojen mukaan, mutta erityisesti ystävällisyyden ja sosiaalisten taitojen vahvuudet selittävät sen, miksi olen innostunut työskentelemään ihmisten parissa.

Itselleen merkityksellistä ja onnellista työuraa kannattaa määrätietoisesti itse johtaa, jotta voi elää hyvinvoivaa ja merkityksellistä elämää. Näitä haastavia pohdintoja ja matkaa ei tarvitse käydä läpi yksin. Missionani on auttaa ja rohkaista yksilöitä oman näköisen työelämän luomisessa lähtien yksilön vahvuuksien ja sisäisen motivaation lähteen tunnistamisessa.

Valmentajana haluan tarjota mahdollisuuden pohtia tilannetta yhdessä luotettavan ulkopuolisen henkilön kanssa ja auttaa tarkastelemaan asioita uudesta näkökulmasta sekä tukea yksilöä tavoitteen saavuttamisessa.

Vapaa-aika

Vapaa-aikana huomioni kohteena on perheen lisäksi karvaiset perheenjäsenet. Tykkään myös liikunnasta ja lukemisesta.

Jetta Kari2
Scroll to Top